Hämeenlinnan Rotarykalenterit

28.10.2009

Konsertti Sibeliusopistossa 28.10.2009

Verkatehtaan klubin aloitteesta järjestetty IC-kamarimusiikki-konsertti kokosi noin 70 hämeenlinnalaista rotaria ja heidän puolisoaan Verkatehtaalle Tauno Marttinen -saliin. Presidentti Hannele Yrjö-Koskinen toivotti yleisön tervetulleeksi. Hän kertoi, että jokainen Hämeenlinnan neljästä klubista luovutti 150 euron stipendin musiikkiopistolle. Rehtori Tapio Hurri esitteli Sibeliusopistoa ja sen toimintaa (kuva 1). Sekä Hannele että Tapio ovat Verkatehtaan klubin jäseniä.

Ohjelmassa oli monipuolinen valikoima kamarimusiikkia, jota esittivät lauluryhmä Neidonkieli, Joona Vuoristo (kitara), Lauri Pullinen (kitara), Heidi Henttonen (piano), Selloryhmä (kuva 2) ja harmonikkaryhmä ACCAT (kuva 3). Mukana oli myös edesmenneen Hämeenlinnan Rotaryklubin jäsenen, entisen musiikkiopiston rehtorin Tauno Marttisen sävellyksiä pianolle sekä kaunis Andante religioso selloryhmälle. Kiitokset yleisön puolesta muusikoille, opettajille ja järjestäjille nautinnollisesta musiikkituokiosta! Klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi.

26.10.2009

Viikkokokous 26.10.2009

Paikalla oli omia jäseniä 30 ja 5 vierasta, yhteensä 35 rotaria. Presidentti Heikki Lindroth toivotti osallistujat tervetulleeksi ja kertoi tiedotusasioina seuraavaa:
  • syyskuun osallistumisprosentti oli parantunut elokuusta. Suunnan toivotiin jatkuvan.
  • keskiviikkona 28.10 klo 18 on Sibeliusopiston maksuton konsertti Verkatehtaan Tauno Marttinen -salissa (avec)
  • jäsenhankintakomitea on ollut aktiivinen ja hankkinut 2 uutta jäsentä klubiin
  • hallitus kokoontuu ma 2.11. klo 11
  • keskiviikkona 4.11. klo 15 alkaen pidetään klubineuvottelu Tapiolassa.

Luokite-esitelmän piti Anne Ranta-Eskola aiheesta päiväkotien suunnittelu. Anne on ollut suunnittelemassa monia Hämeenlinnan ja ympäristön päiväkoteja ja toteuttanut niissä uudenlaista innovatiivisuutta. Päiväkotien suunnitteluohjeet ovat 1980-luvulta ja jo osittain vanhentuneita. Tarvasmäkeen toteutettiin edullisesti rivitalopäiväkoti, joka on helposti muutettavissa asunnoiksi tarpeiden muuttuessa. Lasikuistit toimivat päiväkodin kuraeteisinä. Nikkarin päiväkodissa Janakkalassa yhdyskäytävä liittää vanhan ja uuden osan toisiinsa. Toiminnan kannalta tärkeitä ovat mm. eteistilat, WC:t ja erilaiset toimintatilat. Niiltä edellytetään valoisuutta ja muunneltavuutta. Kerrossängyt nostetaan pystyyn komeroon, jolloin saadaan lisää lattiatilaa leikkejä varten.

Poltinahon uudelle asuntoalueelle on valmistumassa yksityinen päiväkoti vanhan suojeltavan kasarmirakennuksen viereen. Päiväkoti on jaettu neljäksi pieneksi ja itsenäiseksi yksiköksi. Jokaisella on oma pihansa, mutta lisäksi käytetään alueen puistoja sekä hyödynnetään lähiseudun muita tiloja ja palveluita.

Vesivehmaan päiväkodin suunnittelussa käytettiin suunnittelutyökaluna tulevaisuusverstasta. Sekä lapset että henkilöstö saivat osallistua suunnitteluun. Toiveena oli mm pallomeri, vain yläsänkyjä, iloisia värejä ja turvallista saattoliikennettä. Kaikki ideat kirjattiin ja lopuksi äänestettiin tärkeimmistä tavoitteista. Tämä päiväkoti on muutettavissa koululuokiksi ja se toimii alakoulun yhteydessä.

24.10.2009

Tänään 24.10. on maailman poliopäivä

Tutustu oheisesta videosta poliokampanjamme nykyiseen tilanteeseen.

19.10.2009

Viikkokokous 19.10.2009

Paikalla oli 29 omaa jäsentä sekä 12 vierailijaa, yhteensä 41 rotaria. Presidentti totesi läsnäolijat ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Presidentti kertoi lyhyesti Valkeakoskella pidetyn Rotarysäätiön seminaarin annista mm. Ankkurihankkeeseen sekä Polio plus ohjelmaan liittyen. Saadun palautteen johdosta pyritään jatkossa järjestämään istumajärjestys paremmin rotaryhenkeen sopivaksi keittiöhenkilökunnan avustamana. Kokouksen lopussa Kari Aavasto informoi että rotarylentopallovuoro on siirtynyt maanantaille klo. 15.30 Keskuskoululle. Kaikki, myös rotarysisaret, tervetuloa!

Kokouksen esitelmän piti Terttu Häkkinen aiheesta "Kuka tappoi journalismin?" Hämeen Sanomien päätoimittaja emerita Terttu Häkkinen kertoi mielenkiintoisessa esityksessään journalismin kehittymisestä, muuttumisesta ja sopeutumisesta ajan historiasta tähän päivään.

Kuusikymmentäluvun journalismia Terttu Häkkinen kuvasi sanalla kuiva. Tyypillistä oli että jutuissa ei mainittu toimittajan nimiä, mutta asian osallisten nimet mainittiin niin hyvässä kuin pahassa. Koska TV kanavia oli vain kaksi ja radiokanavia oli kolme, talouksiin tilattiin usein jopa neljä eri sanomalehteä. Journalismissa julkisuuden henkilöiden yksityisyys oli eräänlainen tabu vielä 1970 luvullakin.

1980 ja 1990 luvulla lehdet pysyttelivät vielä asiajournalismissä, mutta laman myötä ne alkoivat menettää lukijakuntaansa. Jatkuvia tilauksia jätettiin pois ja sanomalehtien sijaan suosiota nostivat uudet iltapäivälehdet, joita saattoi ostaa ”silloin tällöin”. Muutokseen sopeutuakseen sanomalehtien oli kehitettävä sisältöään viihteellisemmäksi.

Lähestyttäessä nykyaikaa keskeinen trendi on ollut se että alun perin kuivan asiasisältöinen ja korkea-arvoisia henkilöitä kunnioittava uutisointi on muuttunut pikkuhiljaa kaupallisesti myyvemmiksi ”feature” jutuiksi (mm. viihteelliset juorujutut). TV viihteen (mm. Tosi TV, Uutisvuoto, Itsevaltiaat) ja erityisesti internetin myötä todellisuuden ja fiktion rajaa on nykyisin aika-ajoin vaikea erottaa.

Vastauksena kysymykseen ”Kuka tappoi journalismin?” Terttu Häkkinen totesi lopuksi että onneksi ei vielä kukaan. Nykyisin mediasaaste on kuitenkin laatujournalismin todellinen kilpailija. Yhtenä ongelmana Terttu Häkkinen näki että on julkaistava yhä enemmän viihteellisiä, myyviä juttuja, jotta voitaisiin tehdä varsinaista asiajournalismia. On saatava rahaa mediasta, jotta voidaan tehdä laatujournalismia.

Hämeenlinnassa 19.10.2009

Jari Kovalainen
II Sihteeri

14.10.2009

Rotaryliikkeen markkinointiin sopiva 4 min. video

Olemme keskustelleet klubissamme uusien jäsenten rekrytoinnista. Mielestäni alla oleva video sopii hyvin liikkeemme esittelyyn. Rotarit ovat vapaaehtoisia työskentelemään paikallisesti, alueellisesti ja kansainvälisesti mm. nälänhätää vastaan, terveyden ja hygienian puolesta, sivistyksen ja työssäoppimisen kehittämiseksi, rauhan edistämiseksi ja polion poistamiseksi maailmasta. Mottomme on "Palvelu itsekkyyden edelle".

12.10.2009

Viikkokokous 12.10.2009

Paikalla oli 30 omaa jäsentä ja 6 vierailijaa, yhteensä 36 rotaria. Presidentti Heikki Lindroth kertoi tiedotusasioina seuraavaa:
  • kuvernööriehdokkaat pitää ilmoittaa 15.10. ja apulaiskuvernööriehdokkaat 15.11. mennessä

  • rotarysäätiön seminaari on Valkeakoskella

  • vaihto-opiskelijaksi on tullut 1 hakemus. Hakemuksia otetaan vastaan lokakuun loppuun asti.

  • Rotarian Leadership Academy -yhteistyö HAMK:n kanssa jatkuu tammikuussa. Sarjaan kuuluu yhteensä 9 johtajuusesitystä. Hämeenlinnan klubista ovat lupautuneet mukaan Ossi Halonen ja Juha Isosuo. Kolmaskin vielä mahtuu.

  • 28.10. on konsertti-IC-kokous. Sibelius-opiston konserrti pidetään Tauno Marttinen -salissa klo 18 alkaen. Tilaisuus on rotareille ja heidän puolisoilleen maksuton, koska klubit antavat stipendin musiikkiopistolle.

Asiantuntijaesitelmän aiheesta "Ajatelmia johtamisesta" piti Tapiolan läntisen alueen johtaja Martti Silvennoinen (napauta kuva suuremmaksi). Hän on toiminut aikaisemmin Tampereen yliopistossa opetustehtävissä. Silvennoinen käsitteli monipuolisesti johtamisen ja johtajuuden näkemyksiä. Hänen mukaansa johtamista on, että tekee asioita oikein. Johtajuutta on se, että tekee oikeita asioita. Johtajan tehtävä on "soljuttaa" strategiat käytäntöön. Soljuttaminen kuvaa tilannetta paremmin kuin jalkauttaminen.

Silvennoinen siteerasi monien suurmiesten lauseita johtamisesta. "Eniten tarvitsemme elämässä ihmistä, joka rohkaisee meitä tekemään sen, mitä osaamme" (Ralph Emerson). Silvennoisen mukaan johtamisen sisältö voidaan jakaa suoritusten johtamiseen, osaamisen johtamiseen, tiedon johtamiseen, itsensä johtamiseen ja johtamisen johtamiseen. Johtamisen avainsanoja ovat tavoitteellisuus, uusiutuminen, näkemyksellisyys, arkipäiväistäminen, kehittyminen ja kehittäminen, haasteellisuus, virheistä oppiminen, yhdessä tekeminen ja vuorovaikutus. Hyvä johtaja on oma persoonansa, löytöretkeilijä ja tiennäyttäjä. Työyhteisön sisäisiin konflikteihin on suurin syy huonossa johtamisessa. Lopuksi Silvennoinen siteerasi arkkipiispa John Wikströmin näkemyksiä, joiden mukaan hyvä johtaja on kuin lammaspaimen. Hän on tarpeen mukaan lauman edessä osoittamassa suuntaa, keskellä näkemässä läheltä miten yksilöt toimivat tai lauman perässä huolehtimassa kaikkien jaksamisesta.

5.10.2009

Viikkokokous 5.10.2009

Presidentti Heikki Lindroth toivotti 25 omaa jäsentä ja 6 vierailijaa tervetulleeksi.

Pidimme hiljaisen hetken kunniajäsenemme Pentti Tolan (viereinen kuva) kuoleman johdosta. Pentti oli syntynyt vuonna 1918, liittynyt rotariksi vuonna 1956 Uudenkaupungin klubiin ja muuttanut vuonna 1963 Hämeenlinnan klubiin. Hän toimi presidenttinä vuonna 1987-88. Ammatiltaan Pentti oli lääkäri ja hänen luokitteensa oli yleislääkärit.

Tiedotusasioina presidentti ilmoitti seuraavaa:

  • Aulikki Seppänen ilmoitti erostaan klubista toisella paikkakunnalla asumisen takia
  • 28.10. klo 18 järjestetään Kamarimusiikkia Sibelius-opistossa -konsertti Verkatehtaalla Tauno Marttinen -salissa. Klubi maksaa jäsentensä ja heidän puolisoidensa osallistumisen. Maanantain kokous järjestetään normaalisti.

Pekka Nissilä piti esitelmän ammattipalvelusta. Hän esitteli rotarien 4 palveluväylää: klubipalvelu, ammattipalvelu, yhteiskuntapalvelu ja kansainvälinen palvelu. Nyt on menossa ammattipalvelun kuukausi ja siihen viittaa myös piirikuvernööri kuukausikirjeessään. Pekan mukaan haasteitamme ovat ammattipalvelun tunnistaminen, vanhempien rotarien tieto- ja osaamispotentiaalin hyödyntäminen sekä nuorten jäsenten sitouttaminen. Pekka kertoi esimerkkinä ammattipalveluun ja yhteiskuntapalveluunkin liittyvästä Ankkuri-hankkeesta, joka on nyt lähdössä käyntiin.

Viikkoesitelmän jälkeen presidentti kertoi vielä tavoitteestamme saada 3 uutta jäsentä ja ainakin yhden jäsenen nettolisäyksestä. Klubissamme avoimia luokitteita ovat esimerkiksi hammaslääkäri, autoliike, kuljetuspalvelut, lakiasiat, matkatoimisto, tilitoimisto ja viestintä. Jäsenmäärän lisäksi presidentti puuttui läsnäoloprosenttiimme, joka oli elokuussa vain 34 %.

Tilaisuuden lopussa Matti Savonjousi kiitti past presidentti Pekka Nissilää hyvin hoidetusta rotarivuodesta. Esko Mäkinen ehdotti Pekkaa piirikuvernööriksi.

4.10.2009

Videot RI:n 100. maailmankokouksesta

Kesäkuussa pidettiin Englannin Birminghamissa maailmankongressi, josta oheiset videot on koostettu. Alemmassa päätöskokouksen videossa on mm. RI-presidentti John Kennyn puhe.