Hämeenlinnan Rotarykalenterit

23.4.2012

Viikkokokous 23.4.2012

Presidentti Jari Kovalainen toivotti 3 vierailijaa ja 27 omaa jäsentä tervetulleeksi. Kesävaihtoa varten tarvitaan vielä viikon ajaksi perheitä, jotka ovat valmiita majoittamaan nuoren. Ensi viikolla on vappuaatto, jolloin ei pidetä kokousta. Toukokuun 7. päivänä esitelmän pitää Ilmari Peltola.



Luokite-esitelmän piti Markku Kuivalahti aiheesta Tietotekniikka koulutuksessa. Hän kertoi viime viikolla Hämeenlinnassa jo 23. kerran pidetyn ITK-konferenssin tuloksista. Paikalla oli 1700 IT- ja koulutusalan asiantuntijaa kuuntelemassa yli sataa esitystä. Ajassa näkyvinä trendeinä ovat pelilliset opetusaineistot sekä verkkoyhteisöjen järjestyminen parviksi. Parvet ovat samanlaisten ideoiden, ongelmien tai projektien kanssa työskenteleviä vapaaehtoisia, jotka haluavat jakaa osaamistaan kaikkien hyväksi. Esimerkkinä mainittiin Facebook-sivusto ja Hurrinhurmauskone blogi, joissa Senja ystävineen opettaa ruotsia hauskalla tavalla.
Avoimen jakamisen kulttuurin aloitti 1990-luvun alussa Linus Torvalds kehittäessään Linux-käyttöjärjestelmää. Nyt hän on ehdolla yli miljoonan euron Millenium-palkinnon saajaksi.

Lopuksi Markku Kuivalahti näytti esimerkkejä erilaisista verkossa olevista aineistoista. Esityksen kalvot löytyvät tästä linkistä.

2.4.2012

Viikkokokous 2.4.2012

Presidentti Jari Kovalainen toivotti 27 omaa jäsentä ja 2 vierailijaa tervetulleeksi. Hän kertoi klubineuvottelusta, jossa päätettiin ehdottaa hyväksyttäväksi kv-nuorisovaihtoleirille HAMK:n tarjoamaa valvontavastuuta. Hinta on 526,50 € / klubi. Perhemajoitukseen 1. viikolle tarvitaan vielä vapaaehtoisia. Samoin Taiwanista saapuvalle GSE-ryhmälle kaivataan yöpaikkoja perheistä. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Jariin.

9.4. ei ole kokousta 2. pääsiäispäivän takia ja seuraavan viikon kokous järjestetään torstaina 19.4. klo 17.30 Sibeliusopistolla IC-kokouksena. Opiston opettajat pitävät maksuttoman konsertin Tauno Marttinen -salissa. Kokoontuminen klo 17 Iso huvila -ravintolaan.


Luokite-esitelmän piti Markku Moilanen aiheesta Ajankohtaista rahoitusalalta. Hän kertoi aluksi Lammin säästöpankin laajentumisesta sekä alueellisesti että toiminnan volyymeissa.  Asiakaskuntaa on lähes 30.000 ja uusia asiakkaita tuli viime vuonna 1817 kappaletta. Toimipisteitä on yhteensä 12. Myös Säästöpankkien perustamalla Sp-koti -kiinteistövälitysketjulla on toiminta lähtenyt käyntiin reippaasti.

Markku Moilanen esitteli rahoitusmaailman tulevaisuutta Säästöpankin ekonomistien näkökulmasta. Korot lähtevät maltilliseen nousuun vasta ensi vuoden puolivälissä. Öljyn hintataso vaikeuttaa talouskasvua. USA:n tilanne alkaa normalisoitua, ja myös EU osoittaa selviämisen merkkejä. EKP:n massiiviset lainaohjelmat mahdollistavat sen, että pankit voivat rahoittaa yritystoimintaa. Kiinan ja Intian talousnousu jatkuu vahvana. Kiinan BKT:n kasvu oli loka-joulukuussa 8,9% kun se Euroalueella oli vain 0,7 %. Suomen ongelmana on se, että avoimen talouden vienti laskee ja tuonti kasvaa. Kymmenen vuoden korkotaso vaihtelee Euroopassa. Saksassa se on 1,82 %, Suomessa 2,25 % ja Kreikassa peräti 36,54 %. Osakkeet ovat nousussa ja tulosennusteet parantuvat. Hintataso on edullinen ja osinkotuotto hyvä.