Hämeenlinnan Rotarykalenterit

31.3.2014

Viikkokokous 31.3.2014

Noin 25 hämeenlinnalaista rotaria oli tänään pahnoilla, vaikka vasta huomenna on aprillipäivä. Vierailimme uudessa poliisitalossa, jota myös Miekkalinnaksi kutsutaan. Rikoskomisario Ilkka Iivari kertoi meille talosta ja sen toiminnoista. Hänen kirjallinen tiedotusosaamisensa on tunnettua ja palkittua, mutta mielenkiintoisen elävää on myös Iivarin verbaalinen esittäminen. Kiitos meidän kuulijoiden puolesta!


Hämeen poliisilaitoksen pääpoliisiasema on nykyään Lahdessa. Silti Miekkalinnan tilat ovat täynnä. Taloon muuttaa vielä kevään aikana syyttäjäviranomaiset. Ajanmukaisissa tiloissa on hyödynnetty mm. videotekniikkaa sekä valvonnassa että poliisien omassa yhteydenpidossa. Kiertokäynnillä näimme, että putkat ovat siistit ja helppohoitoiset, mutta eivät liian ylelliset. Lisätietoja Hämeen poliisilaitoksesta löytyy tästä linkistä.


Aulan historiatauluista selvisi, että paljon on toiminta muuttunut poliisimestari Lauri Kesäjärven (1889-1962) ajoista. Tänään 31.3.2014 poliisit valvoivat autoilijoiden käyttäytymistä suojateillä. Vuonna 1935 Kesäjärvi varoitteli poliisejaan ovenpieliin ja pihapylväisiin ajamisesta. Poliisin auto oli kuin pyhä lehmä, joka piti aamuisin pölyttää höyhenhuiskalla. Mailma muuttuu Eskoseni.



24.3.2014

Viikkokokous 24.3.2014

Presidentti Satu Suonperä toivotti 7 vierasta ja 24 omaa jäsentä tervetulleeksi. Alustuksen pitäjäksi oli kutsuttu europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen. Klikaa kuva suuremmaksi.



Sirpa Pietikäinen kertoi EU:n ajankohtaisesta tilanteesta ja tulevista haasteista. EU:n lähtökohtana oli aikoinaan rauhan turvaaminen Euroopassa. Samat teemat toistuvat määräajoin, kuten nyt taas rauhankysymys. Ukrainan kriisi tulee olemaan pitkäaikainen. Meidän olisi hyvä ymmärtää sitä myös Venäjän näkökulmasta. Krimin tilanne muistuttaa Porkkalan aluetta Suomessa 2. maailmansodan jälkeen. Ukrainan sisäinen tilanne on epäselvä, ja myös äärisuuntaukset nostavat päätään. EU ei ole kiistassa neutraali osapuoli.

Seuraavaksi Sirpa Pietikäinen käsitteli NATOa. Hänelle NATO ei ole mörkö, mutta siihen liittyminen ei tuo mitään suurta lisäarvoakaan Suomelle. Omat toimintavapaudet, puolustuspolitiikka ja yleinen asevelvollisuus on syytä säilyttää. Meillä on silti aina EU:n turvatakuut puolellamme.

Talouskatsauksessaan Sirpa kuvaili menneitä vuosia, jolloin villilänsi rehotti rahamarkkinoilla. Julkinen talous velkaantui ja syntyi finanssikriisi. Talouden uusia perustuksia on rakennettu "kaatosateella ja uppopumput täysillä". Silti työssä on onnistuttu. Vain Kreikka on edelleen vaikeuksissa, mutta sekin selvinnee 1-2 vuoden kuluessa. Talouden vakauttamiseen on tarvittu parempia sopimuksia ja säätelevää lainsäädäntöä. Neuvotteluissa kannattaa keskittyä niihin asioihin, joista ollaan samaa mieltä. Demokratiaa tulee aina kunnioittaa.  

Tulevaisuudessa Suomessa tarvitaan innovatiivistä ja resurssitehokasta kasvua. Luonnonvarojen ylikuluttamisesta on päästävä eroon, ja tässä on tilaa uusille luoville teollisuusaloille. Näiden vaatimille investoinneille on löydyttävä investointivarmuus. Näin työllisyydelle ja taloudelle elintärkeät PK-yritykset pystyvät kasvamaan ja työllistämään.

Ratkaisuja vaativat myös ihmisten perusoikeudet joissakin EU-maissa. Tähän tarvitaan uudenlaisia työkaluja.

17.3.2014

Viikkokokous 17.3.2014

Varapresidentti Timo Sollo avasi kokouksen ja toivotti 28 omaa jäsentä sekä 8 vierasta tervetulleeksi. Uusi jäsenemme Juliusz Rakowski esittäytyi. Hän vastaa Vitabalans Oy:ssä lääkeviennistä. 

Luokite-esitelmän piti Helena Lehkonen aiheesta Musiikkialan osaajien hiljaisen tiedon keruu. Helena näytti ensin meille videon aikaisemmasta tutkimuksesta, jossa keskityttiin kädentaitoihin. Nyt menossa oleva tutkimus liittyy Sibeliuksen juhlavuoteen, sillä tulokset on tarkoitus julkaista ensi vuoden alussa osana juhlavuoden tapahtumia.


Helena haastattelee 14 musiikkialan osaajaa ja analysoi heitä HiT-analyysin avulla. Tämä analyysimenetelmä pohjautuu yksilön itsensä konstruoimaan tietoon omasta toiminnastaan. Osaajat edustavat sekä klassista että kevyttä musiikkia. Kohderyhmässä on 3+3 laulajaa, 2+2 kapellimestaria ja 2+2 soittajaa, kaikki Suomen huippunimiä. Tavoitteena on kerätä heidän hiljaista tietoaan ja siihen liittyviä hyviä käytänteitä. Tätä osaamista pyritään jakamaan eteenpäin sekä suurelle yleisölle että musiikin alan noviiseille. Onnea Helenalle vaativaan hankkeeseen!

13.3.2014

IC-kokous 13.3.2014

Vanajaveden klubin järjestämä IC-kokous veti kokoussalin täyteen kuulijoita. Talvisodan päättymisen muistopäivänä prikaatikenraali Pekka Toveri Hämeenlinnan Rotaryklubista piti alustuksen aiheesta Puolustusvoimien rakenneuudistus Hämeessä.


Ajankohtaisen Ukrainan tilanteen johdosta alustuksessa käsiteltiin myös sotilaspoliittista tilannetta Krimillä ja sen vaikutusta sotilasliittojen toimintaan. Venäjä on satsannut viime vuosina paljon armeijansa kehittämiseen. Siitä huolimatta NATO on sotilaallisesti ylivoimainen puolustusliitto. Perinteisen sodankäynnin lisäksi valtioiden on varauduttava kyberuhkaan eli verkkohyökkäyksiin.

Yleisöltä tuli mielenkiintoinen kysymys: Miten suomalaiset upseerit suhtautuvat NATO-jäsenyyteen. Pekka Toveri ei kertonut omaa kantaansa, mutta tutkimusten mukaan upseeristo on sitä myötämielisempi NATOlle, mitä korkeammasta upseerista on kysymys. NATO-jäsenyys ei kuitenkaan ole ilmoitusasia, vaan neuvottelut saattavat kestää useamman vuoden. Lisäksi NATO vaatii, että liittyvän maan kansalaisten tulee olla liittymisen takana.

Pekka Toverin asiantunteva, selkeä ja sotilaallisen ytimekäs esitys sai kuulijat toivomaan, että poliitikot ottaisivat oppia Pekka Toverin tavasta esittää asioita.

3.3.2014

Viikkokokous 3.3.2014

Mika Mäkelä toivotti 27 omaa jäsentä ja 6 vierailijaa tervetulleeksi. Kokousesitelmän piti projektijohtaja Anna-Mari Ahonen aiheesta Helsinki-Hämeenlinna-Tampere, kestävää kasvua käytävällä.
HHT-akseli on Suomen tärkein kasvun alue. Suomen bkt:stä 45 % tuotetaan tämän valtasuonen varrella, ja työpaikoista peräti 40 % sijaitsee tällä alueella. Alueen saavutettavuus on erinomaista, joten pendelöinti on yleistä ja pendelöintimatkat pitkiä. Tutkimusten mukaan pendelöitsijän tulotaso on 18 % keskimääräistä paremoi.

Nauhakaupunki muodostaa yhtenäisen työmarkkina-alueen. Alueen kunnat ja kaupungit haluavat yhteistyöllä kasvukäytävästä irti sen koko potentiaalin. Asuminen on erityisroolissa kasvukäytävällä. Tulevaisuuden kehityskohteita ovat mm. energia-asiat, lähiruoka, virkistys, maisema ja biotalous. Alla olevassa kuvassa näkyvät ne kunnat ja yhteistyötahot, jotka ovat mukana hankkeessa. Klikkaa kuva suuremmaksi.