Hämeenlinnan Rotarykalenterit

26.5.2014

Viikkokokous 26.5.2014

Presidentti Satu Suonperä toivotti 21 omaa jäsentä ja 6 vierailijaa tervetulleeksi. Satu piti esityksen yhdessä seurakunnan työnjohtaja Risto Heikkosen kanssa aiheesta Hautajaiset. Satu kertoi siitä, miten kuolemantapauksessa omaisten tulee toimia. Ensiksi kannattaa ottaa yhteyttä joko hautaustoimistoon tai seurakuntaan. Yleensä hautaus saadaan järjestymään 2-3 viikon kuluttua.


Risto Heikkonen kertoi valokuvien avulla polttohautauksesta. Hämeenlinnan Vuorentakana on uudet ja modernit laitteet polttohautauksen tekemiseen. Jopa 70 % vainajista tuhkataan nykyään. Tuhka voidaan haudata normaaliin hautaan, muistolehtoon tai ELY:n luvalla vaikkapa kotipuutarhaan. Hautapaikkaan saadaan mahtumaan jopa 20 uurnaa. Perinteisesti haudattaessa piti odottaa parikymmentä vuotta ennen uutta hautaamista, mutta polttohautauksessa ei ole tällaisia rajoitteita. Lisätietoja tästä linkistä.

Tilaisuuden lopussa uusi jäsenemme Jutta Äijälä esittäytyi. Jutta toimii ryhmämyyntipäällikkönä Matka Vekalla. Presidentti luovutti Jutalle klubin historiikin ja matrikkelin. Klikkaa kuvat suuremmiksi.


19.5.2014

Viikkokokous 19.5.2014

Tuleva presidentti Mika Mäkelä toivotti 21 omaa jäsentä ja 5 vierailijaa tervetulleeksi. Luokite-esitelmän piti Timo Reina aiheesta ajankohtaista maakuntahallinnosta. Timo Reina on Hämeen maakuntajohtaja. Hän kertoi aluksi terveiset USA:n matkalta, jolla haettiin mm. hämäläisyrityksille mahdollisuuksia etabloitua sikäläisille markkinoille.


Timo kertoi asiantuntevasti nykyisestä työnjaosta ELY-keskusten, AVI-aluevirastojen ja maakuntaliittojen välillä. Maakuntaliittoja on nyt 18, AVI-virastoja 6 ja ELY-keskuksia 15 kappaletta. Näiden tulevia tehtäviä mietitään parhaillaan osin uudelta pohjalta. Tähän vaikuttaa tarve tehostaa alue- ja keskushallintoa. Maakuntaliittojen tulevat tehtävät voisivat edelleen liittyä ylikunnallisiin tehtäviin kuten aluekehittämiseen,  yhteiseen maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen sekä edunvalvontaan.  Myös uusilla sote-alueilla saattaa olla vaikutusta aluehallinnon kehittymiseen pidemmällä aikavälillä. Kulkeehan niiden kautta yli 50 % kuntien budjettivaroista. Tärkeää olisi, että aluehallintoa tarkasteltaisiin kokonaisuutena ja tehtävien luonteesta käsin.
Hämeen liitto on linjannut toimivansa itsenäisenä niin kauan kuin se on tarkoituksenmukaista. Kanta-Hämeellä on uudistuksissa vain voitettavaa; sijaintimme on erinomainen ja joka puolella on vanhaa Hämettä. Liiton strategiatyötä tehdään tämän vuoden aikana.

13.5.2014

Aulangon RK:n kokous 13.5.2014

Aulangon rk:n presidentti Kaj Nordenswan toivotti yhteensä 26 rotaria tervetulleeksi Militaria-museoon kuulemaan Esko Kauppisen esitystä aiheesta SSAB - RUUKKI, kilpailukykyisempi teräsyhtiö maailmanlaajuisille markkinoille.

Esko toimii Ruukilla tuoteportfolion päällikkönä. Hän kertoi taustoja ja nykytilaa hankkeesta, jossa ruotsalainen SSAB on ostamassa Ruukin toiminnot. SSAB:n osakkeenvaihtotarjous on voimassa 14.4. - 27.6.2014. Omistussuhteet menisivät uudessa tilanteessa seuraavasti. Klikkaa kuvat suuremmiksi.


Hämeenlinnan yksikön tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. European Flat Carbon Steels -yksikköä tulee vetämään Olavi Huhtanen. Hämeenlinna tulee olemaan nauhatuotteiden ja putkien osalta keskuspaikka. Lisätietoja Ruukista ja liitoksesta löytyy täältä.


9.5.2014

Helena Lehkonen Opettaja-lehdessä

Tänään 9.5. oli Opettaja-lehdessä näyttävä artikkeli Helena Lehkosesta otsakkeella Hyväntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. Helena on soveltanut hiljaisen tiedon analyysimenetelmää opettajiin. Klikkaa kuva suuremmaksi.


5.5.2014

Viikkokokous 5.5.2014

Presidentti Satu Suonperä toivotti 22 omaa jäsentämme ja 7 vierailijaa tervetulleeksi. Kokouksen alussa oli jokavuotinen rahankeräys virolaiselle "suomipojalle", joka oli vapaaehtoisena auttamassa meitä jatkosodassa.



Kokousesitelmän piti Erkki Korhonen, jonka aiheena oli Sibeliuksen tuleva juhlavuosi. Kuvassa olevan julisteen karikatyyrin on piirtänyt Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Lasse Rantanen. Erkki Korhonen kertoi laajasti ja monipuolisesti Sibeliuksen ja Hämeenlinnan historiasta sekä yksityiskohtaisesti juhlavuoden runsaasta ohjelmasta. Esimerkiksi kaikki Sibeliuksen sinfoniat tullaan kuulemaan Hämeenlinnassa, Sibelius-sävellyskilpailu järjestetään ja saamme osallistua kymmeniin eri tilaisuuksiin. Lisätietoja kansainvälisestä ohjelmasta löytyy tästä linkistä sekä paikallisesta tarjonnasta sib-sivuilta.

Kokouksen lopussa Erkki Korhonen esitti pianolla Sibeliuksen Finlandian. Kiitos Erkille vaikuttavasta esityksestä! Klikkaa kuvat suuremmiksi!