Hämeenlinnan Rotarykalenterit

23.12.2015

Joulujuhla 21.12.2015

Presidentti Timo Sollo toivotti 22 omaa jäsentä, 3 puolisoa ja 2 vierailijaa tervetulleeksi. Klubi tarjosi jouluaiheisen lounaan.


Musiikista ja joululaulujen säestyksestä vastasi Josefiina Sollo. 


Jouluevankeliumin luki Matti Nurminen. 


Satu Suonperä piti rukoustuokion juhlallisen kokouksemme lopuksi.


Rauhallista Joulua kaikille! Tapaamme jälleen 11.1.2016

14.12.2015

Viikkokokous 14.12.2015

Presidentti Timo Sollo toivotti 21 omaa jäsentämme, vaihto-opiskelijamme sekä 3 vierailijaa tervetulleeksi. Hän informoi, että viikon päästä 21.12. kokouksessa nautitaan brunssi ja pidetään joulujuhlaa yhteislaulaen ja jouluevankeliumia kuunnellen. Heikki Lindroth toivotti kaikki tervetulleeksi tämän illan Mieskuoron konserttiin kirkkoon.


Kokousesitelmän piti Mika Walkamo Vanajanlinna Groupista. Hän esitteli yrityksen historiaa 20 vuoden ajalta. Alun taloudellisten haasteiden jälkeen Vanajanlinna on kasvanut 12,3 miljoonan euron liikevaihdon tekeväksi yritykseksi, jonka toiminta ulottuu koko maahan. Pääosa asiakkaista tulee pääkaupunkiseudun yrityksistä.

Mikan mukaan yrityksen brändi on keskeinen. USA:ssa sanotaan jopa, että brändi on tärkeäpää kuin tuote. Vanajanlinna ei pysty kilpailemaan halvoilla hinnoilla, vaan laadulla ja viemällä palvelu aina kilpailijoita pidemmälle. Markkinoinnissa kotisivut ja sosiaalisen median välineet ovat syrjäyttäneet lehtimainonnan. Myös mobiilin kautta tarjottava informaatio lisääntyy. Esimerkiksi chatin kautta saattaa tulla tarjouspyyntö isolta asiakkaalta. Näihin pitää reagoida heti. Kolmen peräkkäisen taantumavuoden jälkeenkin Mika Walkamo näkee tulevaisuuden valoisana.

7.12.2015

Viikkokokous 7.12.2015


Paikalla oli 17 omaa jäsentä sekä kolme vierailijaa. Toimiala- ja tilaajaohjaaja Jukka Lindberg kertoi SOTE- ratkaisuun liittyvistä asioista.


Sosiaali- ja terveysalan eli SOTE uudistusta on suunniteltu pian 10 vuotta. Kyse on Kanta-Hämeen alueella noin 200 miljoonan euron rahasummasta, joka on 60% koko budjetista. Sipilän hallitus on vaikeuttanut ratkaisuun pääsyä entisestään. Vastakkain ovat olleet 5 ja 18 SOTE aluetta. Itsehallintoalueita tulisi 18, mutta SOTE-alueita 15, joten kolme itsehallintoaluetta tukeutuisivat muihin SOTE alueisiin. Rahoitus on tarkoitus irrottaa kunnista valtion hoidettavaksi. Tarvitaan uusi itsehallintolaki. Myös verotusta on uudistettava, mutta niin ettei kokonaisveroaste nousisi.

Vuonna 2019 pitäisi olla valmista. Lindberg epäili, että aikaa on liian vähän. Hän on projektiryhmässä edustanut Hämeenlinnaa. Ryhmän tehtävänä on antaa asiasta lausuntoja. Koko SOTE alueen budjetti tulisi olemaan 650-700 miljoonaa. Henkilökuntaa olisi 6000, jotka hoitaisivat kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Kanta-Hämeen SOTE alueen muodostamista puoltaa kolmanneksi halvin kustannustaso ja lisäksi alue on kasvava verrattuna kilpaileviin alueisiin.

Päivystäviä sairaaloita tulisi olemaan 12, joissa 7-8:lla on erikoisalan päivystys. Synnytyksiä Kanta-Hämeen keskussairaalassa on vuodessa noin 1700, jonka pitäisi olla riittävä määrä. Aivoinfaktien nopea liuotushoito on myös syytä säilyttää Hämeenlinnassa.

Puolet palveluista ovat terveydenhuoltoa ja toinen puoli muodostuu erikoissairaahoidosta, ikäihmisten- ja vammaispalveluista.Uudistus johtaa kuntarajojen häviämiseen, kun palvelun voi saada haluamastaan paikasta. Ruotsissa tämä on johtanut siihen että 30-40% käyttää saamansa palvelusetelin yksityisissä laitoksissa. Uudistuksella tavoitellaan kolmen miljardin euron säästöjä valtakunnan tasolla.


Esitelmä synnytti vilkasta keskustelua, jonka presidentti antoi jatkua 10 minuuttia yliajalla.
Klikkaa kuvat suuremmiksi.

Raportin laati Antero Lähteenmäki